tiistai 14. toukokuuta 2013

Koulu muiden taitojen oppimisen tukena

Katso blogini http://nopeaoppisuus.blogspot.fi ensimmäinen kirjoitus Miten oppia kaikki kerralla ,
sekä sen Elämänohjeita-osion vesivärikuva sinivihreästä koirasta ja kuvaan liittyvä ohje kuvan alla sekä seuraava kuvaan liittyvä ohje:
"Näissä oijeissa tärkeimpiä ovat erinomainen huomio eli kokemuksellinen rikkaus ja sanaston valinta haaveen mukaan: rakkain haaveesi eli tavoite eli ideaali toimii rakennuspiirustuksina ja määrää käytettävien rakennuspalikoiden tyypin."

Jos lapset voisivat näin jo nuorina oppia taitoja ja lahjoja omilta haavealoiltaan, olisi siitä huomattavasti apua sekä harrastuksissa että myöhemmin nuorina aikuisina ammatinvalinnassa ja oman tiensä löytämisessä.

Perinteiseen kouluopetukseen tässä kai on erona se, että on olennaista huomata, että eri tekemiset ovat erihenkisiä, esim. piirustus tunnelmatajuun, aistimusten kauneuteen ja muotojen rikkauteen liittyvää, kun taas piirustuksessa vaadittavan motoriikan saaminen kohdallen vaatii sekä työtapojen justeeraamista että liikkumisen näkökulman ja tunteidenmukaisen lihaksiston käytön ja kehon kuuntelun ottamista mukaan yhdeksi juonteeksi maalaamisen oppimiseen. Vastaavasti eri tekemiset liittyvät eri elämänalueisiin. Niitä yhdistää objektiivisuus: järki, joka koostuu rakenteet hahmottavasta maisemakatseesta ko. aihepiiristä ja kenties elämästä laajemmaltikin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti