Eri ihmistyyppien älykkyydestä ja tyhmyydestä

Kettu on usein henkilö, joka tekee vaikutuksen tyhmiin: sai se sentään jotakin aikaiseksi, minäpä otan siitä mallia älyssä. Kettu on usein henkilö, joka juonien saa yhden tietyn hyödyn muutamalla tai monella kikalla. Ketun juonien onnistuminen perustuu siis siihen, että on, mistä ryöstää ja maailma pyörii omalla painollaan, on hyötyjä saatavilla, joita kettu ei saa itse aikaan. Se yleensä merkitsee, että se näkemyksellisyys, jolla ympäristön ihmiset huolehtivat asioistaan ja yhteisön toiminnasta, on fiksumpi kuin, mihin kettu itse yltää, luo enemmän hyötyjä. Kettu tavoittelee usein yhtä etua monen muun kustannuksella, mikä on lyhytnäköistä, yhteisön keskivertojäsen ymmärtää paremmin. Jos kettu olisi fiksumpi, se viisaalla strategialla loisi itse monta hyötyä sen sijaan, että ryöstäisi niitä muilta. Jopa tyhmä tehdessään yhteisön viisauden mukaan voi olla viisaampi kuin kettu, mutta ajattelee, että minä sain aikaan vain nämä tavalliset, kettu jotain muutakin, mutta heitti kyllä tavalliset roskiin ja vain toisten siivellä on niistä hyötymässä.

Usein syntyy vaikutelma, että useimmilla on suunnilleen samat lähtöedellytykset älyn suhteen ja siinä, missä älykkäät usein ovat yksialaisesti treenanneita, tyhmät tekevät hyvällä laadulla ideaaleista luopumatta, sydämellään oikein, niin kuin kaikista viisainta on.
Varsinaisia tyhmiä ovat ne, jotka ovat vain koulun ulkoa lukeneet, mutteivät ymmärtäneet. Yhteiskunta tuntuu usein tukevan heitä kuin olettaen, etteivät muut osaisi senkään vertaa, kun ei koulu ole heidän olemuksessaan yhtä kömpelön näkyvästi esillä. Se tietenkin tuntuu sabotaasina, sillä muut ovat ymmärtäneet vielä enemmän ja syvällisemmin.
Vielä tyhmempiä, lähes älyä vailla ovat kai ne, joiden kotimaassa on jatkuva helle niin, että ajattelu on siellä mahdotonta.

Eri ammattiryhmillä on eri lähtökohdat. Periaatteessa jotkut tekevät perusjuttuja peruslaadulla ja toiset osaavat enemmän ja rakentavat siihen päälle esim. sosiaalista osaamista ja elämänviisautta, mutta käytännössä eri ammattiryhmillä on eri koulutus ja työnkuvan erilaisuuden vuoksi toisten ammattiryhmien vahvuudet eivät tule vaalituiksi lähes ollenkaan, eivät vaikka ne olisivat ihan perustaitoja. Jää yksilön oman harrastuneisuuden varaan rakentaa laajempia elämäntaitoja ja parempaa laatua noin laajemmin katsoen. On naivia olettaa, että ihmisillä automaattisesti olisi muita asioita vaalittuna kuin ammattinsa käytännössä vaatimia perustaitoja, olivat ne muut sitten peruskoulun järkeä, perusvaastuuntuntoisuutta tai elämänviisautta ja yhteiskunnan pitämistä hyvällä tolalla.

Eri lähestymistapoja on tärkeää vertailla

"Tuli tässä mieleeni, että kun puhutaan, että söi omenan hyvän ja pahan tiedon puusta, niin voidaanko sillä viitata siihen, että jos on kasvatettu hyvin mutta haluaa tutustua muihin näkökulmiin ja muihin lähestymistapoihin, muiden taitojen hedelmiin, niin jos silloin ei järjellään vertaa, että montako asiaa tällä lähestymistavalla on huomattu ja miten hyvällä laadulla, miten laajasti, miten olennaisuuksia, mitä virheitä ja puutteita lähestymistavassa on, missä kokoluokassa liikutaan ja minkälaisen maailmankuvan puitteissa, ja tuolta kannalta järjellään vertaa eri lähestymistapoja ymmärtäen, että huono lähestymistapa ei harjoitellen kasva hyvän tasolle vaan pitää tehdä valintoja siinä mitä lähestymistapoja käyttää ja mitä käyttää mihinkin. Niin jos ei noin tee, niin varmaan luulee huonoakin hyväksi ja hyvää vähän yhtä huonoksi kuin huono lähestymistapa, ja niin menevät kaikki arviot myttyyn, vaikka tuolla tavoin vertailemalla olisi homma pysynyt kasassa ihan ok."

Musiikin sävellystaidon ja objektiivisen ajattelukyvyn yhteydestä

Meneeköhän tämä liian kauaksi koulun mahdollisuuksista? Mutta kiinnostava aihe!

Lainaus blogistani http://musiikkipaivakirja.blogspot.fi maaliskuulta 2012 :

Sävellystaito ajatteluna

"Joskus jo onnistun laulelemaan jotakin kivaa omasta päästä jonkin läsnä olevan aiheen tiimoilta kuten koirani, aamutunnelmia tai maaliskuun alun lämmin sää. Ei riitä laulaa tunnelma vaan on mietittävä siitä kiva eloisa olennaisuuksia korostava näkökulma ja laulettava se. Vaikka vähäistä vielä onkin, on tyydyttävää tuotta omia sävelmänkappaleita, ehkä se on jokin perustaito elämässä, joka pitäisi kaikilla luonnostaan olla, mutta mikä siitä useimmilta uupuu, tuntein ajattelemisen taito vai mikä? Joka kerran, kun huomaamme jotakin tuntein, ajatus kertoo, että tämä tunteita koskettava kokonaisuus on tärkeä tästä syystä. Jos ajattelisimme tuohon tapaan, olisiko silloin tunteidemme ja tuntemustemme musiikki ajattelumme kieli, jolla ajatellen eniten viisastuisimme ja oivaltaisimme, olennaisimpia, suurimpia, mitään laiminlyömättä: kuuntelisimme vain kokemustemme musiikkia aina, kun haluaisimme ajatella ja viisaasti reagoida.
Hyvälaatuinen objektiivinen ajattelu rakentaa kaikkien havaintojen joukon varaan: aistimukset, maailmankuva, tunteet ja elämänfilosofia. Ajattelu on siis sama kuin herkistyminen kuulostelemaan havaintojaan, havaitsemaansa maisemaa tunnereaktioineen ja filosofisine näkökulmineen siitä, mikä on hyväksi maailmassa, mikä ei ja miksi. Havaintojen, tuntemusten ja niihin liittyvää ymmärrystä vastaavien tunnereaktioiden kieli on lähellä jollei sama kuin musiikin alkumuoto tunnelmallisissa koko elämän piirin kattavissa kokemuksissa eli havainnoissa. Niin parhaimman laatuinen objektiivinen ajattelu voi olla sama kuin tunnelmasävyistä yms. vaikutelmista rikkaan musiikin säveltäminen, jonka ilmeisesti kuuluisi olla jokaisen perustaito, joka kytkee yhteen ajattelun, tunteet, kommunikaation, elämänviisauden, filosofian ja rakkauden musiikkiin."

"Olisikohan tuossa musiikin ja luonnollisen ajattelun kielen yhteydessä ajatusten elämääkoskettavuus: tämä on tärkeä ilmiö ja tämä soi, molemmat osuvimmillaan yhtä aikaa, vaikkei niitä saakaan etsiä toistensa avulla, jollei ole jo täysin perillä siitä, miten niiden yhteys menee.
Ajateltavat ilmiöt voisi hahmottaa aistivoimaisesti, jolloin vaikutelmat eli taiteen kieli eli kokemukselliset havainnot kokonaisuudessaan kertoisi asioiden objektiivisen rakenteen eikä tarvittaisi palikkajärkeä ollenkaan. Koko ajatustavan sitoo yhteen maisemakatse kuten käytännössä toimeliaalla ihmisellä. Hyvä meininki ja toimivuus ovat sama.
Joka tapauksessa, kun laulukirjani sävelmiä kuulostelee, soivuus näyttäisi olevan tekemisissä energisyyden eli toimivuuden kanssa ja ilmiöt näyttäisi hahmotetun ideaalisina kokonaisuuksina eikä sattuman kauppaa eli juuri niin kuin objektiivisimmassa ajattelussa maailman dynamiikan ymmärtämiseksi kuuluu. Siten soivuus ja parhaimmanlaatuinen objektiivisuus voisivat olla saman tekemisentavan eri puolia, joilla kummallakin on aksentti samoissa asioissa, mutta itse ilmiö on siis rikkaammin vaikutelmin hahmotettu kuin nuotit vain.
Ajattelussa ja taitojen ja onnen tavoittelussa alkavat palaset loksahdella paikoilleen ja saa uskomattoman toimivia ratkaisuja, kun vain kokeilee vastaukseksi terveitä ikiaikaisia elämäntapoja kuin aikojen alussa kaikilla elämän saroilla, mitään liiallisena pois tiputtamatta, jos se vain luontomme mieltymys on. Siksi uskon tämänkin ajatuksen toimivan ja sitä paremmin mitä enemmän siihen tutustuu, mitä paremmin sen oppii tuntemaan.
Tätä havaintojen tekotapaa ei tavoita koulumaista ajattelua noudattamalla, vaan on mietittävä, mikä soi. Se osoittautuu ajattelussakin oikeaanosuvimmaksi ilmiöiden kuvaukseksi.
Tällainen ajattelutapa olisi toiminnan ohjauksen näkökulma, jossa sävelmän kauneus kuvastaisi tekemisentavan kaikinpuolista onnistuneisuutta."

"Säveltämisen taidosta on minulla vielä paljon opittavaa, mutta jos tuota ajattelun ja sävellystaidon yhteyttä pohtii, niin varmaan osaisin siitä pääpalikat neuvoa: objektiivinen ajattelu aistitin maiseman tapaan löytyy ajattelukurssista Pikakoulu-blogissani http://pikakoulu.blogspot.fi/2011/11/ajattelukurssi.html (helppo arkijärkinen kurssi, jonka oppii alle puolessa tunnissa), tuntein ajattelusta löytyy hiukan siellä mys ja aiemmista blogimerkinnöistäni tässä blogissa, olikohan viikko sitten, eli tunne merkitsee ilomiön tärkeäksi elämän kannalta ja ajatus/aistittu huomio kertoo, miksi ja miten se on tärkeä maailmassa; tunnelma on aistittu maisema, jossa tunteet kertovat, mitä nuo ilmiöt merkitsevät elämälle; tunnelmasävy on kaikkien havaintojesi joukko, niin maailmankuvan tason havaintojen kuin aistittujen ja tunnettujen (lisää syyt samaan tapaan kuin tuntein ajattelussa), eli tunnelma on parhaimmanlaatuinen objektiivinen havainto kustakin asiasta; maailman dynamiikan ymmärtämiseksi on tärkeää ymmärtää, mikä toimii mitenkin, mitren vahvasti ja minkä suuntaisesti, eli hahmottaa, millaisia maisemanb ilmiöt ovat terveessä ideaalimuodossaan, josta osia vain ovat niiden muut muodot, eli hahmottaa ne energisimmillään, tunteidenmukaisimmillaan, terveimmillään eli soivimmillaan; hyvin toimiva meininki soi parhaiten ja on siis toimivin ratkaisu siihen mitä strategiaa, sosiaalista meininkiä, elämänasennetta, näkökulmaa, arvovalintoja ja tekemisentapoja kannattaisi käyttää; maiseman olemmaisia piirteitä ovat maisema kokonaisuutena nähtynä rakenteineen, mittasuhteineen, yhteyksineen ja dynamiikkoineen, maiseman ilmiöiden voimadynamiikka: mikä on energistä, mikä vie mihinkin suuntaan, minkä varaan voi rakentaa ja mikä on liian voimatonta eli toimimatonta, eli mikä soi mitenkin terveen vahvasti ja luo hyvää meininkiä, joka kantaa kokonaisuuden terveelle parhaiten toimivalle tolalle, sekä mikä olisi paras strategia eli hyvä meininki valita kokonaisuudelle ohjenuoraksi tai ihan vain yhdeksi tenhoavaksi vaihtoehdoksi monen joukossa eli millainen musiikki on energistä, sopusointuista, terveen eheää ja kokonaiskuvallisen herkkää maisemaksi avautuvaa."

"Eli koulutettu akateeminen objektiivinen ajattelu ei soi, mutta musiikin säveltäminen tuottaa sivutuotteenaan parhaimmanlaatuisia kokonaiskuvallisia objektiivisia ajatuksia, musiikin kiehtovuutta vähentämättä, tuoden vain uuden merkityksellisyyden kokemuksen."

Laittelen tähän linkkejä muihin teksteihini, joiden maailmankuva onb tltä suunnalta:
http://paratiisiteoria.blogspot.fi/2015/05/kaikki-linjaukset-yhteen-sovitettuina.html
 http://paratiisiteoria.blogspot.fi/2015/03/tama-paratiisiteoria-on-suojaukseksi.html
http://paratiisiteoria.blogspot.fi/2015/03/tunteet-ohjaavat-oikein-maailmassa.html
http://paratiisiteoria.blogspot.fi/2015/01/paras-strategia.html

Kai tässä näkemyksessä tunteiden osalta on olennaista se, etten ole lapsena yrittänyt kopioida toisilta tunteita tietyistä asioista ja niin päätynyt näyteltyihin tunteisiin, mielikuvitukseen tai puppuun, vaan on vain ollut tavallisia tunteita omassa arjessani: auts, böö ja jipii jne.
Musiikkiin olen lapsesta asti peilannut omaa elämänkoekmustani tuntevuuden osalta ja yrittänyt oppia musiikista elämänviisautta mutten niin arvostanut uudempia kappaleita, koska niiden näkökulma on vaikuttanut kapeammalta, kuin ei niin taitavan, ei yleiustämistaitoisen ja ei elämänviisaan tekemältä, tai ulkomaalaista musiikkia, joka on vaikuttanut epäviisaammalta kuin suomalainen, vaan perinteisiä suomalaisia lauluja erityisesti: isänmaallisia, luontoaiheisia ja rakkauslauluja, jotka olen kokenut kovin viisaiksi ja kokonaiskuvallisiksi.

* * *
Sibeliuksen musiikista tulin kirjoittaneeksi tuollaisen: http://musiikkipaivakirja.blogspot.fi/2016/08/sibelius-ohje.html

Sana-assosiaatiot eivät ole hyödyllisiä

En tiedä, miten yleinen virhe sana-assosiaatioiden käyttö kuin niissä olisi ideaa, on, mutta kirjoittelen tähän varmuuden vuoksi jotakin suomen kielen sana-assosiaatioista.
Kiinnostus sanojen samankaltaisuuteen ja sana-assosiaatioihin syntyy vieraita kieliä opetellessa, kun joku yrittää hahmottaa, miten sanat liittyvät toisiinsa ja millainen niiden tuoma maailmankuva tai viisaus on. Mutta yleensä nuo ovat pelkkiä ajatusvirheitä tai muualta opitun toistamista tässä yhteydessä.
Suomenkielessä sanojen samankaltaisuudesta kertoo niiden tunnelma ja rytmi, kun taas eritunnelmaiset erirytmiset samat eivtä liity toisiinsa, vaikka niissä olisi samoja äänteitä. Niin esim. kipsin kapsin -ilmauksessa kipsin ja kapsin liittyvät toisiinsa rytmin ja aiheen tunnelman eli kipittämisen vuoksi. Samoin samaa teemee on ilmauksissa "kipin kapin" ja "köpötellä", kun niissä kaikissa alustaa kolahtavat askeleet luovat rytmin, johon sana viittaaja jota on sanan äänneasussa, sanan rytmissä. "Kompastua" on osin sama, kun sanan alun "k":lla jalka tömähtää maahan ja ihminen kompastuu (m-mutta, p-perkule), mutta yrittää sitten pelastaa tilanteen astumalla askeleen. "Askel"-sanalla on eri rytmi, ei kompastuva  vaan alusta luistavasti eteenpäin nouseva ja taal l-kirjaimella astuva.
Sanojen rytmit eivät ole vain kirjaimissa vaan pikemminkin käyttötavan äänensävyissä, puhujan näkövinkkelin viisaudessa. Pikemminkin lauluista ja kulttuurin elämää elämällä, sen elämänviisauksia opiskelemalla saa näistä kiinni. Jo samalla kirjaimella alkavien sanojen huima määrä kertoo, ettei kirjain kerro kaikkea vaan pitää olla rikkaampi hahmotustapa, joka ymmärtää asiat ja elämän, jotta sanojen myötä voisi viisastua. Mutta kun vuosien myötä kertyy elämänkokemusta ja uusia taitoja niin kivahan se on päivittää kokonaisosaamistaan uudelle paremmalle tasolle käyden läpi sit'ä sun tätä mieleen tullutta, mutta eihän viisaus siitä ole peräisin vaan sillä on muut aivan oikeat konkreettiset lähteet.
Ylipäätään minusta on vaikuttanut siltä, että ihastus tai kiinnostus sana-assosiaatioihin on yksi järkevyyden ja mielekkyyden pahimmista tuhoajista, ymmärryksen loppu.

Kiinnostus numeroihin on samantapainen juttu. Sekä sana-assosiaatiot että numerosymboliikka voivat auttaa muistamaan nimiä ym ja lukusarjoja, muta samalla ne sotkevat ajatukset ja vaikuttavat liikaa elämänmenoon.

Numerosymboliikka ei käsittääkseni liity niinkään numeroihin sinällään kuin maailman rakenteisiin, joille on tyypillistä, että niissä on niin ja niin monta osaa. Esim. yksi on ehj, kokonainen tai jonkin kilpailun tai hierargian ensimmäinen. Merkitys tulee siis näiden asioiden merkityksellisyydestä eikä numerosta. Kaksi on tyypillisesti pari, tai toiseksi tullut, mikä monia kiinnostaa siksi, että on paljon väliä sillä kenen pariksi elämässä pääsee tai joutuu. Kaksi voi kanssa olla arkijärkisen hahmotustavan selkeä perusjaottelu, ei liian vaikea. Kolme, jos jotain rakennetaa, on eheä keskeltä ja tasapainoisesti sivuilta molemmin puolin saman verran, kuin tyytyväinen eläin tai ihminen ja siksi tunteille hyvä rakenne, miksi se kai uskonnossakin on tärkeä, mutta tämänkin saa selville maailman ilmiöitä ymmärtämällä, siis elämää elämällä eikä numeroa tuijottaen. Jo puutöiden tekemisen on ihan eri juttu kuin ihan vain numeroiden pyörittely. Kolmeen osaan jakaminen on jonkin tekemisen viemän ajan arvioinnissa hyvä ja luonteva: alku, keskivaiheet ja loppu. Neljä on esim. jotakin taitellessa kätevä rakentelun kannalta mutta elämän kannalta ikävä, kun taitos osuu ikävästi keskelle, missä itse olisi luontevimmin ainakin keskikehon osalta. Viisi liittyy luonnostaa kokemuspiirissä sormien lukumäärään ja tuo siksi mieleen ihmsiten tekemiset, ihmisten viisauden, esim. sivistyneen ajattelun. Kuudessa on kaksi kolmen ryhmää, eli kasi tuntevaa, jolloin se sopii hyvin rakkauteen. Myös kolme kahden ryhmää on hyvä arkijärkisen ajattelun ja tunteiden mukainen rytmitys. Seitsemässä tuntuisi olevan neljän ryhmä ja kolmen ryhmä kuin rakentaessa (4) jotakin, mikä tuo parempaa elämää (3), mikä yleensä on rakentamisen idea. Kahdesassa on neljä osaa jaettu vielä kahtia, mikä tuntuu ajattelussa kätevältä ja rakentamiseen sopivalta mutta aika monimutkaiselta, mikä tuo mieleen kokonaiskuvan. Yhdeksässä on kolme tunteidenmukaista kolmen yksikköä ja se tuo mieleen kauneuden, mikä usein on hyvien elämän kannalta hyvien järjestelyiden piirre, mikä tuo mieleen moraalin ja taidon. Kymmenen tuo mieleen kymmenen sormea ja ihmisyhteiskunnan tavallinen elämän. Isommat luvat ovat hankalampia hahmottaa, vaikka 12 on kyllä kolme kertaa neljä mutten tiedä siitä sen enempää.

Mallista oppimisesta

Tämä on jo aiheen reunamilta, niin kuin viimeaikaiset lisäykseni tähän blogiin, mutta jollain lailla aiheeseen olennaisesti liittyvä kumminkin.

Kun opitaan mallista, esikuvilta, oppikirjoista ja kursseilla tai koulutuksessa, niin on tärkeää säilyttää oma arkijärkinen ymmärryksensä ja oman elämänsä tervehenkisyys, jottei mene lyttyyn ja menetä omaa ymmärrystään suurelta osin, kun matkii liian ytimiään myöten. Tarkoitus olisi viisastua itse eikä lakata elämästä omaa elämäänsä.

Living through a technical form & dance expression

Ehkä tämäkin: http://paratiisiteoria.blogspot.fi/2015/07/kauniiden-asioiden-tavoittelusta.html

Tuosta videosta, että tuo taito olisi hyvä oppia kaiken elämän varalta, esim. kun koulussa opittu jotenkin pitäisi soveltaa omaan elämään tai liikuntatunnilla luontevien liikkumistapojen löytämiseen sekunti sekunnilta uudelleen. Tai harrastuskursseille osallistuessa oman osaamisen, oman näkemyksen, omien toiveiden ja kurssien ohjeiden yhdistäminen luonnollisella tavalla. Tai jossakin opitun oikean paikan löytäminen oman käytännön maailmankuvan kokonaisuudessa kussakin iässä.

"Joillakin miehillä on näkökulma kovin koulutuksen mukainen, yksioikoinen ja kapea, tilanteisiin mukautumaton, muuta elämää ymmärtämätön. Silloin olisi hyvä heidän varioida tekemisentapaansa ja lähestymistapaansa tervejärkisesti tilanteen mukaan: milloin on käytännönläheisyys paikallaan, milloin hyvä muisti, milloin koulutettu ajattelu, milloin arkijärki, liikunta, tunteet, mitä nyt sattuu olemaankaan tilanteeseen sopivaa lähestymistapaa. Samoin myös työtä tehdessä olisi hyvä huomioida muun elämän maisema ilmiöineen: sosiaalisina kontakteineen, tapahtumineen, matkoineen, lomanläheisyyksineen, jne. Niin saa harjaannutettua omaa arkijärkeään ja elämänymmärrystään."

Joillakin mallista oppiminen menee näyttelyksi: opitaan yleisen tason hahmo, muttei sitä, mikä sen merkitys oikeasti on, millainen sen oikeasti pitäisi olla, miten se rakennetaan ja miten siitä saadaan laadultaan kunnollinen. Mutta jos oppii hahmon oikein, niin ilmeisesti pystyy hahmottamaan niin monimutkaisia kokonaisuuksia, eli taidon rakennusosaksi siitä kai on, mutta olisi tärkeää erottaa minkätunnelmainen ko asia oikeasti on: esim. onko nähdyn, kuullun, liikkumisen, tunnelmatajun, tunteiden, tietyntyypisen sosiaalisuuden vai minkä tyypin asia kyseessä. Jos näyttelee jonkin ja haluaisi oppia tekemään nuo asiat ikeasti taitona, niin pitäisi tehdä aivan perustasolla, jonka ymmärtää hyvin ja osaa käytännössä oikein. Siihen sitten lisätä kunnolla ymmärtämiään perusteluja tai edes yksi perustelu kerralla seuraavan taitotason tueksi ja laajentaa taitonsa siihen. Ja sillä tavoin tuon laajempien asioiden hahmotuskykynsä tuella vähitellen rakentaa koko taito, mikä kai yleensä hommaan ryhtyneeltä vie aika lyhyen ajan, esim. pari viikkoa tai jo yhdellä kerralla vaikka vartissa.

Tuon videon ohjeen tapaisia tervehenkisyyden ohjeita on lisää terveiden elämäntapojen ohjeissani http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/03/terveet-elamantavat.html .

Jos ja kun tämän blogin ohjeiden avulla onnistuu parantamaan ajattelukykyään ja älyään, niin urakaksi jää maailmankuvan korjaaminen laajemmaksi ja paremmin maailmaa ja elämää ymmärtäväksi, mikä yksinään tai kaverien kanssa pähkäilemällä on iso urakka, mutta mitä auttaa paljon, jos lukee sivistynyttä näkökulmaa käyttäviä kirjoja, joissa ajattelun taso on kyllin hyvä: oppii niin monta ratkaisua, hyvää linjausta elämäss, saa mallia hyvälaatuisesta ajattelusta, oppii ratkaisemaan yhteiskunnallisia ja elämänfilosofisia kysymyksiä, jotka ovat monimutkaisia ja käytännössä tärkeitä sekä hankalia oman elämänkoekmuksen putkinäköisyyden vuoksi ja siksi, että vaativat usein etäännyttämistä ja parhaisiin tärppeihin satsaamista niistä tinkimättä, esim. terveet elämäntavat ja hyvä tahto yhteiskunnan tasolla, tervehenkisyys, kokonaiskuvallisen ajattelun soveltaminen käytännön kysymyksiin, tärkeiden asioiden painotukset, vapaamuotisuus, luontevuus, tunteet maailmankuvassa, uuden ymmärryksen huomioon ottaminen, kun vanha vaatii korjaamista, yms.

Eikö se, että lapsi ajattelee, että aikuisilla, koululla ja eri ammateilla on kullakin jokin kaava, joka pitäisi opetella, tarkoita, että lapsi kykenee hyvin hahmottamaan paljon monimutkaisempia asiakokonaisuuksia kuin ne. Ettei hän alhaalta päin heikommasta taitotasosta käsin tavoita ylemmäs ihan vain jotakin aihepiiristä oppiakseen ja huomaa, että "ahaa nämä voi tehdä näin". Vaan hän suuremmasta taidosta ja taitojen kirjosta käsin valikoi osoitetun ja sen toimivuudesta huolimatta ei pidä sitä ainoana vaihtoehtona saada nuo asiat toimimaan vaan olettaa, että tarvitaan paljon enemmän syitä näkökulman valintaan, olettaa ihmisen pystyvän luonnostaan paljon enempään.

Käännösoikeudet / Translation rights

Tämän blogini saa kääntää muille kielille, samoin sen lyhyen engl. version http://quickerlearning.blogspot.fi ja videoni ajattelukyvyn, älykkyyden, tunteiden yms ja ajattelun yhteyden ja taitojen oppimisesta videokanavallani http://www.youtube.com/khtervola

Translation of
this blog,
of the blog http://quickerlearning.blogspot.fi and
of the videos about thinking skills, thinking and feelings and increasing skills at http://www.youtube.com/khtervola
to other languages is allowed, also if you morally gain money from it.

Erillisiä huomioita (mm. uusavuttomuudesta eroon pääsemisen ohje)

Koulussa on hankalaa se, että vaikka koulunkäynti on tavallaan perusteltua, niin koulun tarkka muoto on jäänyt pikemminkin käytännön järjestelyksi kuin niin hyvin perustelluksi, että oikeuttaisi 9-12 vuotta pakollista koulunkäyntiä.
Koulussa on siis tarkoitus opettaa ihminen ajattelemaan omilla aivoillaan ja tietämään sekä osaamaan monta perustietoa ja -taitoa elämän eri alueilta. Miksi sitten koulu on pakko eikä oman ymmärryksen varassa lähestyttävä asia, jossa olisi joustonvaraa?Ennen kaikkea joustonvaraa tulisi olla niille, joiden ymmärrys on hyvä ja tietoa ja taitoja on ainakin keskiverron verran.
Miksi koulun muoto sitten on pikemminkin kankea kuin ymmärryksenvarainen? Sehän viittaa siihen, että ei olisi suosittu ymmärrystä vaan ulkolukua ja julistamista itse asioiden kustannuksella ja etenkin elämäntaidon kustannuksella. Onko niin, että pitäisi olla useamman muotoisia koulunkäyntitapoja ja koulun asiasisältöjä: nykyisenlainen heikommille ja hikipingoille ts. nykyisenkaltaista hakeville ja toisaalta ajallisesti lyhyempi, ytimekkäämpi, syvällisempi, taidoissa korkeampaan laatuun yltävä niille, joilla on enemmän ymmärrystä ?

Lahjoja voi oppia mallista: As one is social, one should pay attention to the soicial influence that one gets about the other person's ways of moving and ways to do things and try to via them understand, like is natural for humans and animals, the mode (eyes, hearing, thinking, memory, body coordination, emotions, atmospheres, social things,...) and way (rhythm, structure,...) of doing. Via learning these balances of divisions of attention and effort one can learn the ways of doing of the other person and so her/his  talents and skills. By making a combination of these two ways to live, one's own and that of the other person, by using the unified understanding of both, one can combine the good sides of both and leave those bad sides away for which the other one has strengths to replace them with.  
Jos tämän oppimistavan oppisivat ne, joiden ymmärrys on kovin koulumainen, ja soveltaisivat sitä myös omien tekemistensä ja omien yritelmiensä hahmottamiseen, niin syntyisikö siitä yhdessä ajattelukurssista opitun ajattelutavan kanssa se arkijärki ja sosiaalinen silmä, joiden puute heidän ymmärrystään on jäänyt rajoittamaan?

Jos koulunkäyntiin tuntuu jumiutuvan, urautuvan enemmän kuin olisi aihetta, enemmän kuin itselle on luontaista, tarkoittaa sellainen jumiutuminen yleensä sitä, että kouluasia on tavallaan järkevää, mielekästä mutta sovitettu paljon tyhmemmille kuin mitä itse olet. Niinpä sitä rtehdään hitaammin, isompia määriä kuin mitä sellaisissa itse harjoitusta tarvitsisit ja mielekkyyksiä on vähemmän eivätkä ne ole niin syvällisiä. Luultavasti käsittelisit aiheita myös monipuolisemmin ja mielenkiintoisesta aiheesta toiseen polveillen, koska kapasiteettisi riittäisi sellaiseen eikä asia kävisi liian monimutkaiseksi tai liian vaikeaksi vaan olisi pikemminkin arkielämän mielekkyyksien tapaista käsitellä asioita niin eivätkä silloinkaan perusajatuskulut, perusjärkevyys jäisi hämäräksi kuten ajattelutaidoiltaan heikommille helposti käy.

Miten tunteita voi käyttää ajattelun tukena (engl.) http://aboutmytexts.blogspot.fi/2015/08/feelings-have-it-right.html

Heinäkuussa ei tee mieli lukea, kun on helle, loma ja luonnon kukkeuden viisautta, loman ja luonnollisen tervehenkisen elämän myötä jotakin muuta suurta viisautta elämässä, sellaista, mikä kantaa sitten lopun vuotta. Kävin heinä-elokuun vaihteessa kirjastossa mutta hämmästyksekseni en lainannut mitään, kun jotenkin kesä tuntui viisaammalta. Nyt elokuun puolivälissä koulujen alkaessa on vielä sama olo: en käpertyisi sisälle kirjojen pariin vaan nauttisin siitä, mitä kesää vielä on. Tulee mieleen, että kuuluuko lastenkaan nyt jo lukea vai vasta parin viikon päästä tai sinne päin? Mitä, jos koulut alkaisivat vasta syyskuun toisella viikolla, olisiko se jo kirjojen aikaa? Jos tämän blogin ajattelukurssilla ja älynkohotusohjeilla voi nopeuttaa oppimista, niin luoko se mahdollisen tien lyhentää koulun syyslukukautta esim. kolmella viikolla alusta? Mitä se vaatisi? Mikä sen eteen voisi tehdä?

Se, ettei poikkeuksia sallita hyvästä syystäkään, viittaa siihen, että poikkeusten tarve on niin huutava, että lähes kaikki valitsisivat hyvin perustellusti poikkeuksen, jos sellainen olisi mahdollinen, ja liian urautuneen opettajan kapasiteetti ei riittäisi sellaisen vapaamuotoisuuden kanssa mukavasti selviytymiseen. Mutta se ei kelpaa syyksi kieltää poikkeuksia vaan vaadittaisiin lisää työtä, ideoita, hyviä käytännön järjestelyitä, jotta olosuhteiden ja varteenotettavien asiuanhaarojen mukaan koulua voitaisiin muokata, niin lajemmin kuin yksilöllisestikin. Olennaista on, jos muokkausmahdollisuuksia on, etteivät ne kuluisi parhaiten viihtyvien oppilaiden lisäviihtyvyydeksi vaan pikemminkin epäkohtia korjaamaan, ja että jos iso lössi valitsisi jonkin uuden vaihtoehdon, niin sabotointitarkoituksessa sen valitsevat (kouluun tyytyväiset) karsittaisiin pois niistä, jotka saavat sen valita. Jos ideana on tuoda tervettä järkeä lisää järjestelyihin, koulupakkoon, niin silloin juuri erot oppilaiden välillä olis tarpeen huomioida, esim. ovatko vanhemmat koulun ihailijoita vai ihan muista asioista kiinnostuneita, sillä koulupakko koko ajan vuorokauden ympäri on rankempi ja mielettömämåi kuin koulupakkoa vain koulutunneilla. Minkä verran loppujen lopuksi kukin koulua tarvitsee, voisiko kullekin pakollisen tuntimäärän valita sen mukaan eikä sen mukaan, että joku muu tarvitsee koulua?

Tämä aihe näyttäisi jollain tavalla aukeavan, jos kirjoittaa siitä, millaisia instituutiot yleensä ovat, mitä käy kun eritasoiset ihmiset puuhaavat yhdessä, esim. opettaja, joka aikanaan oli aika hidasoppinen, ja lapset, jotka oppivat kyllä hyvin mutta kaipaisivat lisää sisältöä elämäänsä. Siihen kirjoitteluun tarvitaan elämänkokemusta, jotta yksittäistapausten sijaan näkee koko ilmiön ja reitit, joita pitkin siihen liittyävät ongelmat yleensä ratkeavat. Voisi toivoa, että vanhempi väki, kenties nelikymppisistä ylöspäin mutta etenkin vanhukset, voisivat ratkoa koulua paremmaksi ja etenkin lasten ja nuorten elämiä paremmiksi käyttämällä omaa varsin varmaa ymmärrystään tavallisista ilmiöistä esim. työelämässä ja työelämän ongelmien ratkomisesta ja soveltaa niitäs inne, missä väki on nuorta ja systeemit jumiutuneita. Omissa silmissäni näyttäisi siltä, että sen sijaan, että luokittelisi kaikki ihan samaan, täytyisi luoda edes muutama hyvin valittu ryhmä, joille järjestää hyvä elämä, antamatta yhden lokeron sotkea toisen mahdollisuuksia. Niin kuin pojat ja miehet ovat usein tyytyväisiä miehenmalliseen elämään, puolustavat sitä muita näkemyksiä vastaan, niin tarvittaisiin ihan vain viihtyvyyden ja naisten mielekkyyksien perusteella valittuja naisenmallisia lokeroita naisille ja tytöille, joissa voisi olla tyytyväinen ja aikaan saava, elää mielekästä itselleen sopivaa elämää. Vastaavasti koululaisille kai pari tai muutama kyllin hyvällä ymmärryksellä valittua lokeroa voisi setviä koulun ongelmia paljon. Esim. akateemisesti suuntautuneiden vanhempien lapset pitäsi huomata kouluprässissä kotonakin oleviksi, ja tytöille ja pojille mukavuuden ja taitotason kannalta erilaiset asiat sopiviksi, esim. tunneviisaus vai urautuneisuus.

(Koirani Banjo on erityisen opetettu, ks. http://lukevatkoirat.blogspot.fi ja http://www.youtube.com/khtervola videot lukutaitoisesta koiranpennusta (joka tosin on toinen koirani). Tänään 13.8.2015 aamupäivällä se tuntui tuumivan, että koirille sopisi kolmen vuoden koulu. Mietin, ettei ole niin varmaa, mikä eläimille sopisi ja onko koulu kyllin hyvä. Niinpä, kun sen on ollut tapana päivisin lojua hereillä, laitoin lasten tietokirjan yhden aukeaman sen eteen ja niin se oli "koulussa" summittain arvioiden 45min yhtä aukeamaa katsoen. Sitten oli vartin tauko ja toinen aukeama eri aiheesta 45min, sitten ruokatauko ja menimme kävelylle. Se näytti aluksi kiinnostuneelta kirjasta niin kuin se yleensä on fiksuun tapaan ollut. Sitten se minuutin tai parin jälkeen kyllästyi ja lopputulos parista tunnista "koulua" oli, että se meni ihmistapaan tyhmäksi. Selvää on, ettei koirille kannata ihmismallista koulua haikailla. Onko koulun muoto siis syy ihmisten tyhmyyteen? Pitäisikö olla pikemminkin sentyylistä, kun omin päin vapaa-ajalla kuulee asioista ja se synnyttää kipinän, on enemmän hereillä ja viisaammin ajatteleva, maailman menosta positiivisesti kiinnostunut, omin päin tutkimusretkille uusiin aiheisiin lähtevä. Jo sekin oli parempi tuo minuutti tai kaksi eikä 45min.)

Kun ei ollut kokemusta kaupungeissa asumisesta ja kun tehtaat olivat uusi asia, haluttiin kolu, joka opettaisi tehtaiden, rakentelun yms ajattelutavat ja päätiedot. Mutta nyt on kaupungeissa asuttu jo pitkään ja lähes jokainen vanhempi osaa selittää  lapselleen jotakin tehtaista, autoista ja rakentamisesta, niissä käytetyist ajattelutavoista. Ollaan siis tuon alkuvaiheen ohi jo, mutta silti edelleen on sama koulu. Kai oppimäärää pitäisi uudistaa, opettaa muunkinlaisia taitoja ja ei niin paljoa rakentelun perusvinkkeliä. Esim. sosiaalisia taitoja ja yhteisönä toimimista, tietokoneiden kanssa viisaasti eikä tietokoneita matkien, globalisaatioon liittyviä kommunikaatiotaitoja, kulttuurierojen ymmärtämistä, suomalaisten hyvien puolien varjelemista esim. toisten ilmastojen vaikutteita vastaan, ym.
Tällainen oppisisältöjen uudistus on eri juttu kuin opetustavan uudistus, jota sitäkin kaipaa. Koulun tyypilliset piirteet ja koulua ihannoivien tyypilliset piirteet tuntuvat tulevan pitkälti siitä, että koulussa käytetään paljon aikaa per asia, toistamiseen kuluu aikaa ja vaivaa kovin paljon. Samoin koulu on pakkopulla muun elämän kustannuksella ja niin muun elämän taidot eivät saa kyllin tilaa.

Löperyys kesäloman jälkeen johtuu helteestä ja helteen tuomista tottumuksista, kun taas viileys tuo mukanaan tarkkuuden.
Kesäloman jälkeen on opiilailla rikkaampia hahmotustapoja ja elämänlaatua, joita ei raaskisi hukata. Muut tekemiset parantavat kapasiteettia koulun ja työn tarpeisiin: http://workandfreetime.blogspot.fi
Urautuneisuudesta osa on sitä, etteivät päivän kuviot salli muuta tekemistä, muita rytmityksiä ja tekemisentapoja, jotka siksi karsiutuvat pois, ja yksipuoliseen elämään uupuu helpo

Käsitelläänköhän joissakin opettajien opettajankoulutusta varten lukemissa oppikirjoissa koulun tarpeellisuutta liian motivoiden, oppilaiden ja oppilaiden vanhempien omista kokemuksista ja näkemyksistä riippumattomalla tavalla, kuin koulu olisi oppimista elämää varten ylipäätään eikä tietyn tyypin tideon ulkolukua, joka ei noin suuressa määrin ole perusteltua ja joka haittaa muiden elämäntaitojen kehitystä?

"6. On sanonta: "Aamu on iltaa viisaampi." Illalla ovat tekemiset kaavamaisia ja turaavia, nakemyksettomia. Illalla ei ole hyva aloittaa mitaan uutta, mika vaatisi nakemyksellisyytta. Aamulla taas on juuri heranneen aamukohmelo, jota taytyy varoa hairitsemasta, silla se on viisaampi nakokumaelamaan ja taitoihin. Se, mika oli illalla sarkynyt urautuneiksi sirpaleiksi, on yhta eheaa kimpaletta aamulla, kun unisenkompeloin liikkein istahtaa aamiaiselle ja lahtee toiuhin tai kouluun. Aamunakokulma on viisas, se tavoittaa olennaisempia ja syvallisempia asioita kuin paiva, saati sitten ilta, kauaskantoisempiakin, aamulla on hyva laatia suunnitelmia kohmeloisen hitaaseen tapaan. Aamulla ei kannata ottaa mallia mistaan illan mallisesta.
Näin siis viisastuu, kun on aamukohmeloisane liikkeellä aamiaispöydässä ja bussissa, niin unisen eheyden viisaus ei jää elämästä erilliseksi kuten hiljalleen löhöilemällä heräilevällä.
Tätä aamukohmeloisen viisautta ei siis ole tönkkö olo sellaisenaan vaan maisemahahmotus ikään kuin viisauksia aavistelevaan tapaan yhdessä kohmelon eheyden kanssa."

Jos jollakin on ihan koulutyylinen pää ja muuten tuottaa hölynpölyä, niin oliko liiaksi vapaalla vapaa-aikanaan, yrittikö ollenkaan kehittyä taidoissa ja ymmärryksessä muuten kuin koulun avulla? Sanoivatko äiti ja isä ollenkaan tavallisesti, että "katso, niin opit, miten se menee", "kokeile ja valitse se, mikä toimii parhaiten", "koko ajan kannattaa yrittää oppia uutta. On hyvä, että on monenlaisia taitoja, muutakin kuin koulua.", "Katsoitko, miten hän teki? Mikä siinä on jujuna? Mikä on hänen lahjakkuutensa salaisuus tässä asiassa?" yms vapaa-ajalla?

Uusavuttomuudesta ja käytännön taidoista. Katselin tässä lehdestä, kun vanhempi pariskunta oli rakennuttanut talon ja se oli osin epäonnistunut ja osin oli tehty toisaalta ekakertalaisen tavalla mietittyjä ratkaisuja ja toisaalta ei osattu ottaa huomioon, miten talossa sitten elettäisiin ja mikä olisi paras ratkaisu mihinkin. Eli olivat olleet uusavuttomia ja mm hirsiseinien hirsien päistä puuttuivat lovet, joiden avulla ne perinteisetsi on pidettyu paikoillaan, ja oli vain hirret ladotti päällekäin ja viereikkäin ilman tuentaa, mikä teki talosta romahtavan korttitalon tyyppisen.
Eli miten oppia laatua uusissa aihepiireissä? Uusavuttomuutta syntyy kun esim. työn ohessa vbähän selailee tai yrittää työn tapaisesti tutustua uuteen aihepiiriin olematta sen henkinen, olematta sen tavoille, sen tottumuksiin, ideaaleihin ja sen ammattilaisten ansioihin sovittautunut, ne haaveikseen ja käytännön tavoitteikseen ottanut. Jotta tuollaisessa onnistuisi, olisi haaveiltava paljon: millainen on hyvä talo, miksi se on hyvä asua, mitä kiehtovaa, mitä mukavaa, mitä käytännöllistä pitkin vuotta, millaisissa taloissa sellaisia on malliksi, ketkä ovat niitä rakentaneet mihin tapaan, mitä ratkaisuja niissä on tehty ja miksi, millä tavoin, mitkä ovat aihepiirin perustaitoja, perusrealiteetteja, mitkä rakenneosasia, vankan osaamisen alueita, miksi osattava mitäkin, miten haaveina olevia juttuja rakennetaan (ks. ajattelukurssini) osista, joita tavallisesti käytetään ja joista paljon hyvää kokemusta on, miksi juuri niitä käytettävä,  mitä useampia vaatimuksia osien on täytettävä esim. eri tilojen, mitä tavallisimpia virheitä on ja minkä henkisellä asenteella ne vältetään, osaanko näin suunnitella sellaisen jonka kanssa on hyvä elää, johon perustaa hyvää elämää ja arjen toimivuutta, viihtyvyyttä terveyttä, osaanko ne käytännössä toteuttaa ja onko siihen mahdollisuus?
Tuohon kirjoitin lisäyksen http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/08/uusavuttomuudesta-eroon-paasemisesta.html "Siis opeteltava perustaidot kunnolla, harrastettava alaa vuosia ja aloitettava pienistä, joihin satsaa tosissaan, vain onnistumiset hyväksyen, eikä luotettava liiaksi epäselvään kommunikaatioon myyjien ym ammattilaisten kanssa, kun myöntelevät ollakseen asiakaspalvelijoita, eivät koska asia olisi niin, vaan koska eivät osaa ymmärtää, mikei asiakas lue alan peruskirjallisuutta ja esitteitä, opettele niiden asit kunnolla ja seikkaperäisesti, kriittisyyttä tavanomaisesta poikkeavia vaihtoehtoja kohtaan unohtamatta."

"Karttamainen hahmotus on kovin tärkeä objektiivisen ajattelun kyvylle, joten autoilijan puolesta suunnistava navigaattori voi olla objektiivisuudelle tuhoisa, samoin tietokoneen ajama automaattiauto." http://kokonaiskuvat.blogspot.fi
"In the old times women were thought irrational and without a sense of space while men were good with maps and concretical observations and objective thinking. At those times men drove but women did not have a driver's lisence, they just sat without a proper sense of where they were going and a sense of distance, routes etc. Nowadays women too drive, almost all women have a driver's lisence in Finland and women also have a good clear head with good quality objective thinking, with no problem with maps and directions. In computer guided car all would be like passengers, so all would lose their objectively correct common sense. That is a major disaster, economically catastrophic tothe nation's economy. " http://mythoughtsaboutnews.blogspot.fi/2016/04/computer-guided-cars-shouldnt-be-made.html 

Eri lähestymistapojen kokoaminen yhteen

Jos lukee vanhan ajan kirjotuksia tai katselee vanhoja suomalaisia maalauksia, niin niissä on paatosta ja eheyttä, jota nykyaikana puuttuu. Tunteet kytkevät ymmärryksen tuon ymmärryksen valossa mielekkäisiin tekoihin, joten tunteet eivät ole ylimääräisiä vaan tarpeen, mielekkään parhaan ymmärryksen mukaisen toiminnan kannalta välttämättömiä. Tunteet eivät siis ole ylimääräisiä vaan niitä tarvittaisiin edelleen. Ne tekisivät ymmärryksen paremmaksi.
Jos nykyihmisen objektiivinen ajattelukyky on usein parempi kuin menneinä aikoina, niin mihin tuo tunteva syvällisemmin ymmärtävä osuus katosi? Ennen oli eheä maailmankuva ja sen mukainen elämäntapa. Nykyisin ovat eri ryhmät tekemisissä keskenään enemmän kuin aiemmin. Kuulemme perusteluita, jotka liittyvät eri kokoluokkiin ja eri osaamisen tasoihin, erilaisen ymmärryksen määrän tuomiin arvoihin ja eri kiinnostuksenkohteisiin. Jollei näitä yhdistä yhdeksi kokonaiskuvaksi, josta siis yleensä keskusteluissa tarkastellaan vain jotakin yhtä osaa, niin tietämys ja ymmärryskin sirpaloituu. Mutta jos jokaisen pertustelun tai ainakin näkemyksen luokittelee sen mukaan, mitä kaikkea siinä on ymmärretty, miten laaja alue huolehdittu hyvälle tolalle miten monen asian kannalta ja mitä elämänaloja niin tehdessä on osattu huolehtia hyvälle tolalle, niin perusteluista muodostuu yksi kokonaiskuva, jossa eri arvot ja tekemiset saavat paikkansa kokonaisuudessa: jotkin ovat vain välineitä jonkin tietyn tavoitteen saavuttamiseen ja jotkin monen asiaan kuntoon huolegtimista vaativia kokonaisuuden tason ideaaleja, jotkin tarkkoja ja jotkin summittaisia, jotkin kattavia ja jotkin vain yhden yksittäisen kohdan huomaavia. Eheytyisikö näin maailmankuva, taju siitä, mikä on minkin arvon ja osaamisen tason paikka kokonaisuudessa ja mitä mm vapaus edellyttää?

Vanhenemisen vaikutus ajattelukykyyn ja taitoihin

Vielä 20. ikävuoden jälkeen ja koko elämänsä ihmiset saavat jatkuvasti harjoitusta elämänsä eri osa-alueilla ja oppivat jatkuvasti lisää. Heidän yleinen taitotasonsa kasvaa ja sitä myöten tehtävät, joita vastaan tulee, sujuvat helpommin. Niinpä he laiskistuvat ja eivät viitsi pikkujutuissa yrittää parastaan vaan vasta sitten, jos huomaavat tehtävän olevan tärkeä omasta mielestään. Niinpä he tekevät entistä enemmän pikkuvirheitä, huolimattomuusvirheitä ja laiminlyöntejäa kyllästyvät helpommin. (Halu valita itse ammatillinen ja muu suuntautumisensa eikä aina tipahtaa takaisin vanhaan koululokeroon, tuo näitä myös.) He myös jatkuvasti pärjäävät sen verran paremmin, että muuttuvat mukavuudenhaluisemmiksi ja tyyli myös usein pehmenee neljänkymmenen tienoilla, osin jo liki kolmekymppisenä. Tyyli myös tunteenomaistuu, koska tunteidenkin asettamia tavoitteita (mm ajattelussa ja elämänviisaudessa sekä tekemisentavoissa) oppii toteuttamaan paremmin iän myötä, vaikkei kaikkia elinolosuhteita osaisikaan hallita.
Vanhemmalla iällä monet liikkuvat vähemmän. Juoksupyrähdys bussiin tienvarren heiniä katsellen avaa silmät paljon tarkemmiksi ja niin kuvallinen ajattelu sujuu ongelmitta. Vanhemmalta väeltä jää usein täm reippaan vikkelän liikunnan tuoma näön tarkentuminen pois ja niin ajattelu voi sumuistua kuin flunssaisella pöhnäisen hitaasti liikkuvalla, vaikka sen perustaitotaso on paljon korkealaatuisempi kuin samalla ihmisellä nuorena. Myös käytännön tekemisten vähyys voi aiheuttaa samantapaisen puutteen osaamisessa sekä käytännön asioihin, esim. muiden ammatteihin, liittyvässä asiakeskustelussa, jos alkeistehtäviä on liian vähän tai ne tehdään liian ajatellusti eikä perustekemiseen upoten sen aikaa mitä se nyt kulloinkin viekään.

Iän ja kokemuksen myötä taitoja oppii lisää, mutta täysin käyttämättömät taidot voivat ruostua. Myös myöhemmällä iällä ihmisillä on suuria eroja taitotasoissa. Joku voi olla uraputkessa tyhmistynyt ja toinen monipuolisesti itseään harjaannuttanut ja uusiin elämänalueisiin tutustunut. Vanhemmalla iällä taide ja uskonto kasvattavata ajattelunkin taitotasoa, mutta toimivat paremmin osa-aikaisina harrastuksina elämän tason nostajina kuin kaiken muun korvikkeina, sillä elämän monipuolisuus, sen kokemuksellinen ym rikkaus tuo kosketusta elämään ja monipuolisia virikkeitä, harjaannusta, uusia lähestymistapoja. Hyvämitta osaamiselle on kai, mitä ottaa annettuna ja miten hyvälaatuisilta tahoilta ja mitä osaa hyvin itse ja huolehtii itse muillekin. Aina ei silmä erota, miten taitava kukin on, vaan tarvitaan jonkinlaisia osaamisen hierargioita sekä tajua siitä, millaisia ovat taitavimpien huolimattomuusvirheet ja miten niitä paikata tai välttää.